| Sivukartta  | Abc- Abc+

Panihida - Itäinen Requiem

Mikko Sidoroffin säveltämä teos Panihida on ortodoksinen muistopalvelus. Ortodoksisen kirkon opin mukaan vainajien puolesta rukoileminen on elossa olevien ihmisten rakkauden ilmaus. ”Rakkaus on väkevä kuin kuolema.” (Laulujen Laulu 8:6).

Panihida on monessa suhteessa merkittävä teos Kamarikuoro Krysostomokselle. Ensinnäkin tämän 45-minuuttisen sekakuoroteoksen kantaesitys vuonna 2003 oli alkusysäys kuoron perustamiselle. Toisekseen Suomen Kuoronjohtajayhdistys ja Sulasol (Suomen Soittajain ja Laulajain Liitto) valitsivat kuoron Panihida CD:n vuoden 2007 kuorolevyksi. Panihidasta on muodostunut Kamarikuoro Krysostomoksen lähes 10-vuotisen historian aikana teos, joka on puhutellut ja koskettanut lukuisia ihmisiä, ja joka pyritään esittämään joka vuosi.

Kamarikuoro Krysostomos on vakiintunut yhdeksi Suomen tasokkaimmista ortodoksisista kuoroista. Kuoro harjoittelee periodeittain ja konsertoi säännöllisesti Suomessa ja ulkomailla. Kuoron keskuspaikka on Kuopio, mutta kuoro toimii valtakunnallisesti. Laulajat ovat kotoisin eri puolilta Suomea.

Kamarikuoro Krysostomos julkaisi marraskuussa 2011 toisen äänitteensä. Äänite Rauhaisa Valkeus sisältää ortodoksista kirkkomusiikkia Virpi Leppäseltä, Johan von Gardnerilta sekä Krysostomokselle sävellettyjä teoksia Mikko Sidoroffilta ja Ville Matvejeffilta.
Mikko Sidoroffin säveltämän kirkkomusiikin lisäksi Krysostomos tilaa uusia teoksia lähes joka vuosi ja tukee näin uuden ortodoksisen kirkkomusiikin kehitystä ja sävellystyötä.


Ma 5.3. klo 19
Uspenskin katedraali

12/8 €

Sanna Heikkinen, sopraano
Jarno Lehtola, tenori
Kamarikuoro Krysostomos
Johtaa Mikko Sidoroff