| Sivukartta  | Abc- Abc+

Renessanssimusiikin päivä Paavalinkirkossa 7.3.

Renessanssimusiikin päivän ohjelma valottaa monipuolisesti renessanssin aikakauden taidetta.

Paavalin kirkossa on kaksi konserttia, joiden väliajalla laulaja ja kuoronjohtaja Kari Turunen luennoi renessanssin ajasta taiteessa, kulttuurissa ja musiikissa. Ensimmäisessä konsertissa nautitaan musiikillisia makupaloja Espanjan taiteen kultakaudelta 1500-luvulta 1700-luvulle. Ohjelma sisältää mm. ”Espanjan Palestrinan”, Tomás Luis de Victorian (1548–1611) pehmeälinjaista kirkkomusiikkia, jossa mystiikka ja harras tunnustuksellisuus sekoittuvat kiehtovalla tavalla. Konsertin jälkipuoliskolla kuullaan kirkkomusiikin vastapainoksi espanjalaisia tanssirytmejä ja ajan suosikkichansoneita.

Molemmissa konserteissa esiintyy lauluyhtye Lumen Valo – ensimmäisessä konsertissa urkuri Markku Mäkisen, jälkimmäisessä konsertissa nokkahuiluyhtye Q consortin ja urkuri Julia Tammisen kanssa. Suomen merkittävin vanhan musiikin lauluyhtye Lumen Valo on perustamisvuotensa 1993 jälkeen konsertoinut koti- ja ulkomailla yli 200 kertaa ja julkaissut yhdeksän CD-levyä. The Contemporary A Cappella Society valitsi Lumen Valon Miraculum-levyn parhaaksi klassiseksi albumiksi 2011.

“Lumen Valo are a mixed ensemble from Finland consisting of eight vocalists, commendably full-bodied and with a judicious, occasional use of vibrato; clear, flexible of tone and well-nigh flawless in terms of ensemble. They give Victoria´s music a remarkable and captivating immediacy. A very fine disc.”

(Fabrice Fitch, Gramophone)


Ensalada - musiikillisia makupaloja

klo 17

12/8 € (sis. illan kummatkin konsertit)

Markku Mäkinen, urut
Lumen Valo

Musiikillisia makupaloja Espanjan taiteen kultakaudelta, 1500-luvulta 1700-luvulle.

Yleisöluento

klo 18.30

Kari Turunen luennoi renessanssin ajasta taiteessa, kulttuurissa ja musiikissa.

Lux perpetua - musiikkia mestarin nimeen

klo 19.30

12/8 € (sis. illan kummatkin konsertit)

Julia Tamminen, urut
Lumen Valo
Nokkahuiluyhtye Q-consort